tuetut perhelomat – RAS

Tuettu loma antaa iloa ja auttaa jaksamaan . Viisi lomajärjestöä saa avustusta veikkausvoittovaroista tuetun lomatoiminnan järjestämiseen. Nämä lomat ovat kaikkien Suomessa asuvien haettavissa.

TUETUT LOMAT RYHMILLE . Hyvinvointilomat ry järjestää tuettuja lomia Sosiaali- ja terveysministeriön tuella Veikkauksen tuotoista. Tuettu loma myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein ensikertalaisuus huomioiden. Loma voidaan myöntää korkeintaan joka toinen vuosi.

Vuoden 2020 lomien haku on alkanut! Tutustu lomateemoihin ja lomakohteisiin ennen hakua. Tilatut lomakalenterit lähetetään viikolla 42. Tuettujen lomien haku vuodelle 2019 on päättynyt ja valituille ovat lähteneet kutsut ja omavastuulaskut.

Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) järjestää lomia niille, joilla ei muulla tavoin ole mahdollisuutta lomailuun. MTLH:ssa toimii myös Maaseudun tukihenkilö­verkko, joka tarjoaa vapaaehtoistoistukea maaseudun asukkaille.

Aikaisemmat tuetut lomat Merkitse hakemuksellesi mahdolliset aiemmin myönnetyt tuetut lomat. Järjestelmämme tarkistaa tiedon hakijalle aikaisemmin myönnetyistä tuetuista lomista myös muiden lomajärjestöjen osalta. Tuettu loma on mahdollista saada korkeintaan joka toinen vuosi. Perustelut lomatuen tarpeelle

Tuettua lomaa ei ole mahdollista saada jos olet ollut tuetulla lomalla v. 2019, lomatuen myöntämiseen vaikuttaa aiemmat tuetut lomat. Lomien hakuaika päättyy 3 kk ennen lomaa, kesän lapsiperhelomien hakuaika päättyy 15.3. Tutustu lomateemoihin täältä

Tuetun loman hakeminen. Lomat ovat useimmiten viiden vuorokauden mittaisia, ohjelmallisia ja joko täysi- tai puolihoidon sisältäviä lomajaksoja.

Tuetut lomat. Hae tältä sivulta löydät eri toimijoiden järjestämiä tuettuja lomia. Lomia järjestetään yleensä koululaisten loma-aikoina, kesällä sekä syys-, joulu- ja talvilomien aikaan. Valinnat lomille tehdään yleensä taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein.

hyvinvointijaksot, lomatoiminta, Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT, tuetut lomat. Vakuutusedut. JHL on vakuuttanut jäsenensä Keskinäinen vakuutusyhtiö Turvassa. Vakuutus tarjoaa monipuolista turvaa matkoilla ja vapaa-ajalla. Myös vakuutusyhtiö If tarjoaa vakuutuksiaan JHL:läisille.

Lomakohteet – Katso täältä, minne kaikkialle lomasi voi sijoittua! Kohteita riittää aina pääkaupunkiseudulta Lappiin saakka.

Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry on yleishyödyllinen terveyden edistämisen järjestö. Järjestämme veikkausvaroin tuettuja 1. askel -hyvinvointikursseja aikuisille ja lapsiperheille.

Perhelomat ja juhlat Piispalan lomatarjonta on täynnä mahdollisuuksia ja toimintaa kaikkina vuodenaikoina. Monipuolinen ohjelmatarjonta; uima-, jää- ja keilahallit, kaksi liikuntasalia, valaistut liikunta- ja luontoreitit, seikkailu- ja stuntrata ja kuntosalit odottavat sinua ja

Tuetut lomat. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) tukemat lomat on tarkoitettu kaikille suomalaisille, jotka eivät pysty lomailemaan omilla varoillaan. Lomalle haetaan tukihakemuksella. Lomajärjestäjä myöntää tuen, josta lomailija kattaa omavastuun ja matkat.

Lautsian kartanolla järjestetään tuettuja lomia niin ryhmille kuin yksittäisille hakijoille. Lomatuki haetaan ja niiden myöntämisestä vastaa Hyvinvointilomat Ry. Katso lisätietoja nettisivuilta: www.hyvinvointilomat.fi Tuetut lomat Lautsiassa ovat viiden vuorokauden ohjelmallisia täysihoitolomia. Majoittuminen tapahtuu kahden hengen

Perhehoitajille tarkoitetut tuetut perhelomat vuonna 2019. Voimaa vertaisuudesta -miniloma lapsiperheille. Minilomalla loma jakaantuu kahteen osaan eli sama ryhmä lomailee samassa lomakohteessa kaksi kertaa. 4.-7.8.2019 ja 30.12.2019-1.1.2020, Tanhuvaaran urheiluopisto, Savonlinna, hakuaika päättyy 4.5.2019.

Tuetut lomat 2020 HUOM! Vuoden 2019 tuettujen lomien hakuajat ovat päättyneet.Veikkauksen rahoittamia tuettuja lomia voi hakea yksin tai perheen kanssa ne henkilöt, jotka eivät ole olleet tuetulla lomalla vuoden 2018 jälkeen. Lomat toteutetaan Sosiaali- ja terveysministeriön tuella Veikkauksen

1. askel -perhekurssit uudistuivat! PHT ry on uudistanut perhekurssien sisältöä yhdessä Sydänliiton Neuvokas perhe-toiminnan kanssa. Jatkossa osallistujat saavat 1. askel -kursseilta yhä toimivampia työkaluja perheen elintapojen ja arjen pitkäkestoiseen hallintaan.

Perheiden 1.askel-hyvinvointilomat ovat tuettuja jaksoja. Tuetut Perhelomat tarjoavat uusia liikunnallisia elämyksiä ja virikkeitä kaiken ikäisille!

Tuetut lomat Härmässä. Härmän Kuntokeskus eli Härmän Kylpylä toteuttaa hyvässä yhteistyössä tuettuja sosiaalisia lomia useiden lomajärjestöjen kanssa. Tutustu tarjontaan ja laita hakemus eteenpäin. Tuettu loma on hieno tilaisuus meille jokaiselle kokea kylpylän ja kuntoutuksen hyvää tekevä vaikutus! »

Tuetut lomat ja kurssit. Teemme yhteistyötä useiden lomajärjestöjen kanssa, joiden kautta voitte tutustua tuettuihin liikuntalomiin. Tuettuja lomia järjestetään mm. perheille ja aikuisille.

Tuettu loma Huhmarissa. Lomakeskus Huhmarin RAY:n rahoittaman sosiaalisen lomatoiminnan yhteistyökumppani on Hyvinvointilomat r.y., jonka perustivat vuonna 2012 Perhelomat r.y., Lomakotien Liitto r.y., Maaseudun Kunto- ja virkistyslomasäätiö ja Kotien Puolesta -keskusliitto.

2020 tuetut lomat ovat haettavissa lomajÄrjestÖistÄ. Sosiaali- ja terveysministeriön veikkausvoittovaroilla tukemat lomat Kuntorannassa Kylpylähotelli Kuntorannassa järjestetään Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) / Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA)

Tuetut perhelomat. Lapsiperheiden on mahdollista hakea lomajärjestöiltä tuettuja perhelomia. Tuetut perhelomat myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein hakemuksesta. Tarkempaa tietoa tuetuista lomista saa esimerkiksi lomajäjestöjen sivuilta:

Tuetut lomat on tarkoitettu niille yrittäjille, Perhelomat on tarkoitettu lapsiperheille ja niille valitaan 10 perhettä. Tuetun loman sisältö ja hinta. Loman omavastuuosuus aikuisilta ja 17 vuotta täyttäneiltä 100 €/5 vrk. Alle 17-vuotiaat lapset lomailevat maksutta.

Sivulla näkyvät kaikki sillä hetkellä haussa olevat tuetut lomat. Lomia haetaan sähköisellä lomakkeella, joka on aktiivinen hakuajan päättymiseen asti. Kuka tahansa voi hakea näitä lomia. Tuettu loma myönnetään taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein.

No ilomielin suon nuo terv.syistä tuetut lomat, mutta periaatteeni kyllä sotii sitä vastaan että tuetaan muuten. Kyllä nuo lomat on aina ennenkin pitäny työnteolla ite tienata. On se aika väärin että nykyään samanlaisia lomia voi sitte viettää puoli-ilmaseks ja sen eteen töitä tekemättä.

Haaveissa loma? Hae mukaan tuetulle lomalle, joita toteutamme yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa (MTLH). ADHD-liiton lomien lisäksi on tarjolla lomia, jotka on kohdennettu myös Autismi- ja Aivoliiton kohderyhmille.

Tuetut lomat ovat STEA:n tukema ja yhdistysvoimin toteutettu palvelu, jolla tuetaan kaikkien suomalaisten mahdollisuutta virkistävään lomanviettoon. Myös lomaviikkoon Salonsaaren Lomakylässä voi hakea tätä tukea. Tuettuun lomaan kuuluu aina majoitus, ruokailut ja ohjattu lomaohjelma.

Solaris-Lomat ry tarjoaa lapsiperheille ja aikuisille mahdollisuuden hakea tuetulle lomalle myös silloin, kun arkielämän haasteet eivät lomailua täysihoidolla mahdollista.

Lomajärjestöjen tuetuilla lomilla on monipuolinen ja aktiivinen ohjelma! Kuortaneen Urheiluopisto järjestää alla olevien järjestöjen kanssa tuettuja lomia.

Tuetut perhelomat 2018. Tuettu loma antaa iloa ja auttaa jaksamaan . Viisi lomajärjestöä saa avustusta veikkausvoittovaroista tuetun lomatoiminnan järjestämiseen. Nämä lomat ovat. Tuettua lomaa ei ole mahdollista saada jos olet ollut tuetulla lomalla v. 2018, lomatuen myöntämiseen vaikuttaa aiemmat tuetut lomat Kesän perhelomat .

Hyvinvointilomat ry:n tuetut lomat vuodelle 2020. Hyvinvointilomien kautta voi hakea seuraavia lomajaksoja seuraavista lomakohteista: Lomakeskus Huhmari ja Urheiluopisto Kisakeskus. Lomatuki myönnetään sosiaalisin perustein ja toteutetaan Sosiaali- ja

Perhelomat. Tuetut monikkoperhelomat yhteistyössä lomajärjestöjen kanssa. Lomajärjestöt (mm. Maaseudun Terveys- ja lomahuolto ry, Hyvinvointilomat ry) saavat Veikkauksen tuotoista avustusta tuetun lomatoiminnan järjestämiseen. Nämä lomat ovat kaikkien Suomessa asuvien haettavissa.

Summassaaren vieraana asut kodikkaasti metsäluonnon keskellä, Saarijärvellä Keski-Suomessa. Summassaaren upeaan luontoon saat suoran kosketuksen

Hyvinvointi ja muut tuetut lomat. 1. askel -hyvinvointikurssit. Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry:n tuetut hyvinvointikurssit aikuisille ja lapsiperheille tarjoavat kannustusta ja toimivia työkaluja hyvinvoinnin parantamiseen ja elämäntapamuutokseen sekä tukea työssä ja arjessa jaksamiseen.

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien liitto. Hyvinvointilomat ry. Hyvinvointilomat ry:n tuetut lomaviikot 2019 Hyvinvointilomat ry:n lomaviikot järjestetään vuonna 2019 Lomakeskus Huhmarissa Polvijärvellä, Lautsian lomakeskuksessa Hauholla, Urheiluopisto Kisakeskuksessa Raaseporissa ja

Vuoden 2018 tuetut lomat haettavissa! Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry järjestää yhteistyössä Autismi- ja Aspergerliiton sekä ADHD-liiton ja Aivoliiton kanssa tuettuja lomia. Vuoden 2018 tuetut lomat ovat nyt haettavissa. Kaikissa lomissa on täysihoito. Majoitus pyritään järjestämään perhekoon mukaan.

Nasyn lomilta lepoa ja virkistystä! Lomahaku vuoden 2020 lomille aukeaa 1.10.2019. Nasy- Naiset Yhdessä ry järjestää sosiaalista lomatoimintaa Sosiaali- ja

Summassaaren tarjoukset Lähde lomalle vaikka heti. Hyödynnä ajankohtaiset tarjouksemme ja äkkilähdöt. Valittavana perhelomat, lomat kahdelle, kylpylälomat ja muut ajankohtaiset tarjoukset Kylpylähotelli Summassaaressa.

Tuetut lomat. Solaris lomat. Lomateemat: Lapsiperheloma. Lapsiperheloma -alle kouluikäisille. Lapsiperheloma -työttömille. Työikäisten Virkistyslomat. Teemalomat. Perhelomat. Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry. 1.askel Pysyvään muutokseen -hyvinvointikurssit. Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto MTLH ry. MAJOITUS. Tutustu

Tuetut perhelomat. Lomajärjestöjen tuetut lomat kehitysvammaisten lasten perheille. Lue lisää aiheesta Tuetut perhelomat Tuleva-hanke. Hankkeen myötä Tukiliitossa kehitetään erilaisia verkkokursseja ja vertaistuen muotoja. Lue lisää aiheesta Tuleva-hanke Perheentalot. Kaikki

Sylva ry Jaakonkatu 3 B 3, 00100 Helsinki 09 135 6866. Sylvan toimisto on avoinna ma-pe klo 9:00 – 15:00. Keräyslupa: RA/2019/677 20.08.2019 – 19.08.2024 koko maassa lo.

www.perhelomat.fi niin sieltä löytyy lisää tietoa aiheesta tai googleta tuetut perhelomat.. Hyviä lomia!! Ei ole kokemusta mullakaan,mutta katoppa www.solaris-lomat.fi Sieltä löytyy lomapaikat ja hinnat. käynyt lapseni kanssa ray:n tukemalla (olikohan lomaliitto järkännyt)

Tuetut laitteet ja selaimet. Suosittelemme sivujemme yleisen toimivuuden vuoksi uusimpien selainversioiden käyttöä. Mikäli käytät muita kuin alla mainittuja selaimia tai niiden vanhempia versioita tai muita laitteita, emme voi taata sivujen toimivuutta.

”Hei, onko kukaan ollut tällaisella tuetulla perhelomalla?Siis esim. suomen lomaliiton tai kotien puolesta ry:n järjestämällä. Kertokaa kokemuksianne, millaista oli? Tuliko ” aika pitkäksi” vai viihtyikö koko perhe?Itse olemme tällaiselle lähdössä. Asumme lomamökeissä, täysihoidossa. Silti mietit

Spa Hotel Kunnonpaikka sijaitsee Järvi-Suomessa 10 km:n päässä Kuopion keskustasta. Asiakkaat pääsevät ilmaiseksi uima-altaalle ja kuntosalille, ja paikan päällä on myös ilmainen pysäköintialue. Kunnonpaikka Spa -hotellin kaikissa tiloissa on ilmainen WiFi. Jokaisessa huoneessa on tv ja oma kylpyhuone. Hotel Kunnonpaikan spa- ja

Maatalousyrittäjille ja heidän perheilleen suunnatut tuetut lomat vuodelle 2020 ovat nyt haettavissa Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon (MTLH) kautta. Loma tuo hyvinvointia ja jaksamista kiireisen yrittäjyyden arkeen. Maatalousyrittäjille ja heidän perheilleen suunnatut tuetut lomat vuodelle 2020 ovat nyt haettavissa Maaseudun Terveys- ja

”Hei, onko kukaan ollut tällaisella tuetulla perhelomalla?Siis esim. suomen lomaliiton tai kotien puolesta ry:n järjestämällä. Kertokaa kokemuksianne, millaista oli? Tuliko ” aika pitkäksi” vai viihtyikö koko perhe?Itse olemme tällaiselle lähdössä. Asumme lomamökeissä, täysihoidossa. Silti mietit

Spa Hotel Kunnonpaikka sijaitsee Järvi-Suomessa 10 km:n päässä Kuopion keskustasta. Asiakkaat pääsevät ilmaiseksi uima-altaalle ja kuntosalille, ja paikan päällä on myös ilmainen pysäköintialue. Kunnonpaikka Spa -hotellin kaikissa tiloissa on ilmainen WiFi. Jokaisessa huoneessa on tv ja oma kylpyhuone. Hotel Kunnonpaikan spa- ja

Maatalousyrittäjille ja heidän perheilleen suunnatut tuetut lomat vuodelle 2020 ovat nyt haettavissa Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon (MTLH) kautta. Loma tuo hyvinvointia ja jaksamista kiireisen yrittäjyyden arkeen. Maatalousyrittäjille ja heidän perheilleen suunnatut tuetut lomat vuodelle 2020 ovat nyt haettavissa Maaseudun Terveys- ja

Perhelomat ja juhlat Piispalan lomatarjonta on täynnä mahdollisuuksia ja toimintaa kaikkina vuodenaikoina. Monipuolinen ohjelmatarjonta; uima-, jää- ja keilahallit, kaksi liikuntasalia, valaistut liikunta- ja luontoreitit, seikkailu- ja stuntrata ja kuntosalit odottavat sinua ja

Kokoa itsellesi sopiva liikuntaloma – kaveriporukoille, vapaa-ajan kuntoilijoille ja teholiikkujille. Hyödynnä sporttipassia ja liikuntalippuja!

Rauhallista joulun aikaa ja menestystä tulevalle vuodelle yhteistyöstä kiittäen toivottaa Lautsian väki. Lautsian Kartano on tammikuun suljettuna huoltotöiden vuoksi. Palvelemme jälleen 1.2.2020 alkaen. Myyntipalvelumme toimii myös tammikuussa. Lautsian Kartanon löydät rauhallisesta Hämeen maalaismaisemasta, Ilmoilanselän rannalta.

Aikuisille suunnatuille Yrittäjälomille valitaan 20 henkilöä/loma. Lomalle voi hakea myös yrittäjän puoliso, jolloin avo-/aviopuolisot täyttävät yhteisen hakemuksen. PERHELOMILLE VALITAAN 10—20 PERHETTÄ LOMAPAIKASTA JA PERHEKOOSTA RIIPPUEN. Perhelomat on tarkoitettu lapsiperheille.

Liikuntaa, yhdessä tekemistä ja iloa! Paljon erilaisia lajikokeiluja, luonto- ja seikkailuliikuntaa kauniissa maisemissa sekä valmiin noutopöydän antimet hyvässä seurassa – siitä on hyvä loma tehty!

KATSEET KOHTI KESÄLOMIA! Joulu takana, vuosi vaihtunut, arki alkaa, – nyt voi jo alkaa suunnitella kesän perhelomailua. Hae monikkoperheen tuetulle lomalle!

sanomalehdestä, lomaliitto, a-lomat, perhelomat, oma ammattiliittosi, niitä on monia jotka jakavat näitä lomia. Loma-anomuksen teet ja laitat paikkatoiveen mihin haluat lomapaikkalistalta. Matkat pitää maksaa itse (junassa 1aik 1lapsi on perhe>saa alennusta).

6.12.2006 · kuka tietää milloin voi hakea esim huhmariin kesäkauden perhelomille? tuolla PERHELOMAT RY:n sivuilla ei kerrota sitä ainakaan. enkä tiedä mistä muualta sinne voisi hakea! entäs oliskohan muita paikkoja missä olis haku alkanut ja olisi hyviä kohteita?? kertokaahaan.

3.6.2015 · Perhelomat: www.perhelomat.fi a-lomat: www.a-lomat.fi Voit anoa kaikkiin näihin, koska liitot ovat yhteydessä toisiinsa, etkä voi saada lomaa kuin yhdestä liitosta kerrallaan. Ja hakuaika tosiaan umpeutuu ainakin osassa näitä maaliskuussa, joten tilaa

Imatran Kylpylään on kiva tulla lomalle lasten kanssa, sillä kylpylämme on yksi Suomen parhaita perhekylpylöitä. Iso allasmaailma, vesiliukumäet, mahdollisuus majoittua tilavasti ja paljon tekemistä myös altaiden ulkopuolella ilahduttavat matkalla lasten kanssa. Varaa kylpyläloma koko perheelle.

Kylpylähotelli Sani Kalajoen Hiekkasärkillä. Saman katon alla hotelli, lomahuoneistoja, ravintola, kylpylä, kokouspalvelut, sisäleikkipuisto, hoito-osasto

Osoite. Osoite. Kylpylähotelli Summassaari. Summassaarentie 180 Puhelin

Tuetut lomat tarjoavat edullisen mahdollisuuden irrottautua arjesta, virkistyä ja saada vertaistukea. Lomilla pyritään myös herättämään kiinnostusta oman psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Tuetut lomat toteutetaan yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa

Tuetut lomat, vapaa-ajan liikuntalomat ja -kurssit, leirikoulut +358 44 7755 207 [email protected] Sijaintimme perhelomailuun keskellä Etelä-Suomea on ihanteellinen: Olemme mm. vain reilun tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta! Pajulahden Seikkailupuisto.

Tukiliiton perhelomat. Lapsiperheille suunnatut tuetut lomat. Lue lisää aiheesta Tukiliiton perhelomat Vahvistu vanhempana -perheloma. Lomaa perheille, joissa vanhempi tarvitsee tukea oppimisessa ja ymmärtämisessä. Lue lisää aiheesta Vahvistu vanhempana -perheloma.

Kisakeskukseen leirikouluilemaan! Klikkaa tästä! Pyydä tarjous tästä. Kurssit ja tapahtumat . Tilaa uutiskirje

Kylpylän palveluihin kuuluu muun muassa monipuoliset kylpylälomat, perhelomat, liikuntalomat ja myöskin tuetut lomat. Vesitropiikissa lämpötila ei koskaan laske alle 30 celsiusasteen, joten talven viimoja on hyvä lähteä pakoon tropiikin lämpöön.

Iloa elämään – voimaa vertaisuudesta VUODEN 2013 TUETUT LOMAT Yleislomat Järjestölomat Yrittäjälomat Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto (MTLH) ry

Syksyn, joulun ja vuodenvaihteen perhelomat haettavana nyt. Palkansaajien Hyvinvointi ja Terveys PHT ry järjestämät hyvinvointijaksot perheille koulujen syyslomien aikaan, jouluna ja

Maatalousyrittäjille ja heidän perheilleen suunnatut tuetut lomat vuodelle 2020 ovat nyt haettavissa Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon (MTLH) kautta. Loma tuo hyvinvointia ja jaksamista kiireisen yrittäjyyden arkeen. Maatalousyrittäjille ja heidän perheilleen suunnatut tuetut lomat vuodelle 2020 ovat nyt haettavissa Maaseudun Terveys- ja

Kevään 2016 perhelomat haettavana 15.10.2015 Palkansaajien Hyvinvointi ja Terveys PHT ry järjestämät hyvinvointijaksot perheille ovat nyt haettavana keväälle 2016. 1.askel-hyvinvointijaksot ovat 5 vrk:n mittaisia kurssimuotoisia, tuettuja jaksoja.

Tulevaan kesään on haettavana neljä tuettua lomaa. Lapsiperheille suunnatut tuetut lomat ovat ohjelmallisia 5 vrk:n täysihoitolomia, joissa tarkoituksena on rento lomailu, perheiden yhteinen tekeminen ja virkistyminen. Perheet voivat tavata lomaviikollaan omatoimisesti myös toisia monikkoperheitä.

Olen Sini, 32-vuotias nainen, kahden lapsen äiti ja intohimoinen matkustaja. Blogissani pääset lukemaan kotimaan matkailusta ja kaikesta siihen liittyvästä.

| Tuetut lomat | Varaa majoitus | Menu | Sää | Reitti | Talviesite2020 | брошюра | Vanha Vääksy | GDPR | Salonsaaren Lomakylä on viehättävä juhla- kokous- ja lomanviettopaikka ympäri vuoden ja sen sijainti Asikkalan kunnassa Päijänteen rannalla on ihanteellinen.

Haetko hakusanalla Tuetut Lomat lähellänne? Cylexin hauissa puhelinnumerot, yhteystiedot, aukioloajat, arvioinnit ja erikoistarjoukset.

Vuonna 1974 perustetun Perhelomat ry:n tärkeimpänä kohderyhmänä ovat alusta alkaen olleet pienituloiset lapsiperheet. Vuosien myötä on palvelutarjontaa lisätty kehittämällä tavoitteellisia, henkistä ja fyysistä jaksamista vahvistavia teemalomia, joita toteutetaan eri sosiaali- ja terveysjärjestöjen kanssa.

Spa Hotel Kunnonpaikka sijaitsee Järvi-Suomessa 10 km:n päässä Kuopion keskustasta. Asiakkaat pääsevät ilmaiseksi uima-altaalle ja kuntosalille, ja paikan päällä on myös ilmainen pysäköintialue. Kunnonpaikka Spa -hotellin kaikissa tiloissa on ilmainen WiFi. Jokaisessa huoneessa on tv ja oma kylpyhuone. Hotel Kunnonpaikan spa- ja

Yritystä ei löydy Yritystä ei löydy

Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n tuetut lomat perhehoitajille Perhehoitajille tarkoitetut tuetut perhelomat vuonna 2019: Talviloma. 18.-23.2.2019 Kylpylähotelli. Tuetut lomat ja hyvinvointijaksot ovat erilaisia järjestöjen ja liittojen kokonaan – tai osakustantamia hyvinvointijaksoja yksittäisille

Lohja Spa & Resort on viihtyisä loma-, kokous- ja kuntoutuskeskus Karjalohjalla upeissa maisemissa Lohjanjärven rannalla. Varaa meiltä parhaaseen hintaan

Suomen Monikkoperheet ry tarjoaa perheille tietoa monikkoudesta ja vaikuttaa monikkoperheille tärkeisiin asioihin.

25.11.2019 – 20.12.2019 välisen ajan puhelinpalvelu ja hotelli ovat avoinna supistetuin aukioloajoin. Yhteydenotot sähköpostitse [email protected] tai puhelimitse 040 507 1625 ma – pe n. klo 9.00 –

Perhehoitoliitto ry Perhehoitoliitto ry on perhehoidon asiantuntijajärjestö, jonka toiminnan painopisteitä ovat. perhehoitajien ja heidän alueyhdistystensä toiminnan tukeminen,

Imatran Kylpylä kutsuu rentoutumaan Itä-Suomen monipuolisimpaan spa resortiin. Katso lomatarjoukset! Perhekylpylä Taikametsässä käy vuosittain yli 200 000 matkailijaa kylpylälomalla. Hotellihuoneissa ja loma-asunnoissa majoitut mukavasti ravintoloiden ja muiden aktiviteettien keskellä.

Vierailija: ”Mitäs olette mieltä perheemme lomakokemuksesta?Pienituloisena perheenä olimme säästäneet rahaa kesälomamatkaan erääseen Länsi-Suomen rannikkokylpylään. Kahden yön reissumme meni kuitenkin toisin kuin ajattelimme. Kylpylähotellissa oli ilmeisesti

Kylpylähotelli Rauhalahti on suosittu kokous-, loma- ja viihdekeskus Kuopiossa Kallaveden rannalla. Tanssia, savusauna. Halvimman hinnan takuu – varaa suoraan!

Nasyn – Naiset yhdessä – tuetut lomat ovat haettavina! 26.10.2015 Nasy – Naiset Yhdessä ry:n vuoden 2016 lomien sisällöt tulevat olemaan voimaannuttavia ja terveyttä edistäviä sekä arjen jaksamista vahvistavaa toimintaa.

These cookies collect information that is used either in aggregate form to help us understand how our website is being used or how effective our marketing campaigns are, or to help us customize our website and application for you in order to enhance your experience.

Kuortaneen Urheiluopisto on liikunnan, huippu-urheilun, hyvinvoinnin, koulutuksen ja vapaa-ajan keskus. Tarjoamme harrastajille, kuntoilijoille ja urheilijoille laadukkaiden palveluiden lisäksi huippuolosuhteet ja

Itse ainakin sain tuetun loman kun olen pitkäaikaissairaan lapsen opiskelijaäiti. Toki se vastuuosa tuntuu suurelta kun opiskelee ja opintotuki on pieni mutta säästämällä yritän kerätä rahat lomaan.

Monikkoperheiden tuetut lomat – hae nyt! Kattojärjestön tiedote: Suomen Monikkoperheet ry on saanut kolmelta sosiaalisia lomia järjestävältä lomajärjestöltä

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Etelä-Helsingin paikallisyhdistys on aktiivinen paikallinen lapsien ja perheiden puolestapuhuja . Tervetuloa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Etelä

Hyvinvointilomien syksyn tuetut lomaviikot nyt haussa. Perhelomat on sovitettu koulujen loma-aikoihin. Tietoa lomista, lomakohteista ja hakumenettelystä

Omaishoitajaliitto on omaishoitajien vaikuttamis- ja tukijärjestö. Omaishoidon neuvonta (ma–to klo 9–15): 020 7806 599 | Puheluhinnat >

Rytmiä, riemua ja rentoutumista. Lehmiranta tarjoaa asiakkailleen laadukkaita matkailupalveluita: hotellimajoitusta sekä kylpylä-, kokous-, ravintola- ja kahvilapalveluita.

jhl tuetut perhelomat milloin tieto pääsystä niihin Ilmoita asiaton kysymys. Vastaukset. Käyttäjien valitsema paras vastaus. palisanteri. Vastattu: 26.02.2009 – 21:10. Hakuaika kesän lomille päättyy 27.3.2009 Lomayksikkö vastaa puheluihin klo 9-12 arkipäivisin, puh 010 770 31.

Puhtaan luonnon ja sinisen Saimaan äärellä tarjoamme hyvää huolenpitoa sekä monipuolista kylpylähotelli- ja lomatoimintaa.

Back To Top